Secret Santa on arvostelluista videopeliautomaateista ehdottomasti jouluisin, punaisine ja kultaisine väreineen sekä rauhallisen ja jouluisen taustamusiikkinsa ansiosta. Symboleissa esiintyy jouluisia asioita ja esineitä, kuten kalkkuna, jouluinen jälkiruokakakku, lahjapaketti sekä esimerkiksi pehmolelu-nallekarhu. Secret Santa on jouluteemainen videopeliautomaatti, jonka on tuottanut yksi maailman johtavista videopelituottajista. Secret Santassa on viisi kelaa, 4 riviä ja jopa 1024 eri voittolinjaa, mikä on arvosteluhetken korkein luku voittolinjoja, arvosteltavien pelien joukossa. Secret Santan kuvitus sekä peliruutujen animaatio on todella taidokasta ja voidaan sanoa, että Microgaming on tunnettu juuri tällaisella huolellisuudella valmistetuista peleistään. Vaikka 100% kaikki Microgamingin peleistä eivät olekaan valmistettu yhtä huolellisesti, on pelituottajayhtiö silti maailmankuulu ja nauttii hyvästä maineesta maailman kärki-pelituottajana aivan aiheesta.

Kuitenkin, Secret Santassa, vaikka kuvitusten ja animaatioiden laatu ovat aivan priimaa, voivat monet käyttäjistä olla sitä mieltä, että pelin sävyt ja värimaailma ovat hieman luotaansatyöntäviä. Secret Santa on kuitenkin pelinä perinteisen jouluinen, joten monesta voi tuntua, että perinteisestä jouluisesta tunnelmasta jää kuitenkin uupumaan jotakin. Secret Santassa on sekaisin lämpimän sävyisiä ja jouluisia värejä sekä tummia, kylmän sävyisiä värejä, mikä takia pelaajan voi olla vaikea päättää, onko pelissä lämmin ja iloinen joulutunnelma, vai sittenkin vähän kylmä ja kolkko, usein casinopeleille ominainen vähän aikuisempi tunnelma. Joka tapauksessa sävyjen ja värien valinta on vain murto-osa pelin todellisesta toimivuudesta, joten siirrytään arvostelussa pelin kannalta muihin tärkeisiin osa-alueisiin.

Miten pelata

Aloittaakseen pelaamisen, pelaajan täytyy ensin valita panoksensa suuruus ja mielellään sen kokoinen panos, joka sopii hyvin myös pelaajan kukkarolle, tietenkin. Panoksen suuruutta muutetaan panos-nappia (engl. bet) painamalla. Panosta kasvatetaan luonnollisesti +-merkistä ja alennetaan – -merkistä.

Tämän lisäksi pelaajan täytyy valita kolikoiden määrä pelissä sekä kolikoiden suuruus, joka vaihtelee 0.01:n sekä 0.5:n välillä. Valittuaan kaikki edeltävät osiot, pelaaja voi aloittaa itse pelaamisen painamalla pyöräytys-nappia (engl. spin). Kun pelaajat tietävät haluavansa pelata useamman kierroksen peräkkäin, on heidän mahdollista pelata peliä autoplay-moodillla, jossa valitaan haluttujen pelikierrosten määrä. Autoplaylla pelaajan ei tarvitse painaa jokaisen pelikierroksen jälkeen pyöräytys-nappia, vaan peli etenee itsestään kierrokselta toiselle.

Pelin eteneminen yksinkertaisina askeleina:

  • Linjojen valinta:

Pelaajan tulee valita linjat, jotka ovat aktiivisia pelin aikana. Maksimimäärä linjoja on 1024 kappaletta, mikä on valtava määrä verrattuna useisiin muihin videopeliautomaatteihin. Linjojen aktivoiminen tietenkin lisää aina yhden pelikierroksen panoksen kokonaissummaa.

  • Valitse kolikot:

Pelaajan tulee valita kolikoiden suuruus sekä määrä. Tämä tarkoittaa siis panoksen suuruutta yhdelle yksittäiselle pelikierrokselle.

  • Pyöräytä:

Pelaaja painaa pyöräytä-painiketta (engl. spin) ja aloittaa pelin jo aiemmin valitsemallaan panoksella.

  • Auto Play:

Pelaaja voi asettaa pelin pyörimään halutun määrän kertoja itsekseen, jolloin hänen ei tarvitse painaa pyöräytä-painiketta jokaisen kierroksen jälkeen. Jokainen kierros autoplay-moodissa toteutuu tietenkin alussa valitulla panoksen summalla.

Pelin bonus-ominaisuudet

Nopean arvostelun perusteella moni pelaaja voisi jättää Secret Santa- pelin pelaamatta, sillä sen tietojen perusteella moni voisi olettaa, että pelillä ei pääse helposti kovin suuriin voittosummiin. Mutta, Secret Santa tarjoaa valtavan määrän erilaisia bonus-vaihtoehtoja, joilla onnekkaat pelaajat voivat moninkertaistaa voittonsa.

Secret Santa tarjoaa valtavan määrän erilaisia bonuspelejä verrattuna kilpailijoihin: 5 of a Kind Again bonus-, In the Wild Reels bonus-, Scatter Spree bonus-, Wild Boost bonus-, Mystery Multiplier bonus-, Rolling Reels- bonus-, Dashing Wilds- bonus-, sekä In the Free Spins bonus- ominaisuuden. Bonuksia on niin paljon, että pelaajan on vaikea muistaa niitä kaikkia, mutta ne ovat selitettynä alla.

– Jokeri-symboli:

Secret Santassa jokeri-symboliksi on valittu Secret Santan logo-ikoni.

– Scatter-symboli, sekä ilmaiset kierrokset:

Scatter-symboliksi ollaan valittu symboli, jossa on keksin kuva.

Scatter-symbolilla pelaaja voi voittaa sen hetkisen panoksensa summan jopa 100-kertaisena, kun

pelaaja saa 5 scatter-symbolia keloilleen.

Tämän lisäksi scatter-symbolilla saa voitot 2-, tai kymmenkertaisina. Viidellä scatter-symbolilla

voitot saa 10-kertaisina ja kolmella tai neljällä scatter-symbolilla pelaaja saa voittonsa tuplana,

riippumatta siitä, mihin kohtaan keloja scatter-symbolit putoavat.

  • 5 of a Kind Again Bonus-ominaisuus

5 of a Kind Again Bonus-ominaisuus astuu voimaan, kun pelaaja saa 5 normaalia symbolia linjaan, jotka muodostavat voittoyhdistelmän. Yhdistelmän tulee olla luonnollinen, eli ilman jokeri-symbolia. Saatuaan 5 normaalia symbolia linjaan, pelaaja saa ensin voitot kyseisestä linjasta, jonka jälkeen symbolit korvataan ilmaiseksi uusilla symboleilla ja voiton sattuessa pelaaja saa voitot tästäkin voittolinjasta. Jos pelaaja on niin onnekas, että hän saa kahdelle eri riville viisi normaalia symbolia linjaan, hänelle maksetaan arvokkaimmasta mahdollisesta yhdistelmästä.

  • In the Wild Reels Bonus-peli

In the Wild Reels Bonus-pelissä 1-3 kelaa on muutettu ainoastaan jokereiksi. Tämä vaikuttaa kolmeen eri bonuspeliin erilailla, seuraavasti:

Scatter Spree Bonus-kierroksella kaikki lisätyt symbolit ovat scatter-symboleita.

Wild Boost Bonus-pelissä mikä tahansa symboli voidaan muuttaa jokeri-symboliksi

Mystery Multiplier Bonus- kierroksen aikana pelaajat saavat voitoistaan voitot

kymmenkertaisina.

  • Rolling Reels- bonus

Kun voittoyhdistelmä symboleita sattuu Rolling Reels- bonuspelin aikana, symbolit “räjähtävät” ja katoavat pelaajalle maksamisen jälkeen. Tämän jälkeen rivin yläpuolella olevat symbolit siirtyvät tyhjille paikoille. Jos pelaaja saa uudelleen voittavan yhdistelmän, pelaaja saa taas voittonsa, mutta tuplana. Peli voi jatkua näin aina kertoimeen x12 saakka.

  • Dashing Wilds- bonus

Dashing Wilds Bonus-pelissä on uusi ylimääräinen jokeri-symboli: Dashing Wild.

Tässä bonuspelissä 4 uutta jokerisymbolia liikkuvat kelojen päällä kelojen pyöriessä ja pysähtyvät satunnaisiin paikkoihin, kelojen edelleen pyöriessä.

  • In the Free Spins Bonus

In the Free Spins Bonus- kierroksessa pelaajat saavat 5 ilmaista pelikierrosta, joiden aikana normaalit voitot kolminkertaistetaan. Bonuspeli ei voi kuitenkaan uusiutua ilmaisten kierrosten pelin aikana.

Perustietoja

Ohjelmisto: Microgaming

Pelin tyyppi: Videopeliautomaatti

Voittolinjojen maksimimäärä: 1024

Kelojen määrä: 5

Minimimäärä kolikoille per linja: 1

Maksimimäärä kolikoille per linja: 10

Kolikoiden minimikoko: 0.01

Kolikoiden maksimikoko: 0.25

Päävoitto: 1250

Secret Santan RTP

RTP on lyhenne englanninkielisestä termistä “Return to Player” ja tarkoittaa prosenttimäärää, jonka kasino maksaa pelaajille takaisin heidän tuhlaamistaan panoksista. Esimerkiksi kasinopelistä, jonka RTP on 90%, pelaaja saa 90% takaisin siihen tuhlaamistaan rahoista, tai siis kaikki pelaajat keskimäärin. Joku pelaaja voi saada enemmän, monet voivat hävitä kaikki rahansa. Kasino joka tapauksessa saa aina 10% kaikkien pelaajien panoksista keskimäärin.

Esimerkiksi pelaaja pelaa peliä, jonka RTP on 90% sadalla eurolla, jolloin hän saa “voittoja” 90€, eli jää 10€ häviölle. Tämä ei tietenkään aina tapahdu; pelaaja voi voittaa merkittävästi enemmän tai merkittävästi vähemmän.

RTP on Secret Santassa 96.32%

Lopputulema

Secret Santa on laadukkaan jouluaiheinen peli, jolla on mahdollista voittaa kohtuullisen mukavia summia. Pelissä on laadukkaat kuvitukset ja erityisen laadukkaat animoinnit sekä mukava jouluinen taustamusiikki, vaikkakin äänitehosteet ovat hyvin tavanomaiset.

Secret Santa on rakennettu yksinkertaiseksi, mutta hyväksi peliksi, joka ei tarjoa pelaajalle mitään erityisen ihmeellistä, mutta on silti erittäin hyvä vaihtoehto, kun muut pelit rupeavat kyllästyttämään. Secret Santan löytää useista eri verkkokasinoista, sillä se on Microgamingin tuottama ja monet laadukkaat verkkokasinot pyrkivät hankkimaan kyseisen luotettavan pelituottajan pelejä listoilleen.